konstaapeli

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Konstaapeli Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

konstaapeli (6)[1]

  1. poliisimiehistön jäsenestä käytetty nimitys
  2. (historia) varuskunnan tai linnan päällikkö Englannissa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkonst̪ɑːˌpeli/
  • tavutus: kons‧taa‧pe‧li

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi konstaapeli konstaapelit
genetiivi konstaapelin konstaapelien
konstaapeleiden
konstaapeleitten
partitiivi konstaapelia konstaapeleita
konstaapeleja
akkusatiivi konstaapeli;
konstaapelin
konstaapelit
sisäpaikallissijat
inessiivi konstaapelissa konstaapeleissa
elatiivi konstaapelista konstaapeleista
illatiivi konstaapeliin konstaapeleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi konstaapelilla konstaapeleilla
ablatiivi konstaapelilta konstaapeleilta
allatiivi konstaapelille konstaapeleille
muut sijamuodot
essiivi konstaapelina konstaapeleina
translatiivi konstaapeliksi konstaapeleiksi
abessiivi konstaapelitta konstaapeleitta
instruktiivi konstaapelein
komitatiivi konstaapeleine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo konstaapeli-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

  • luultavasti englannin constable, perimmiltään latinan comes stabulī, "tallinhoitaja". Yhteys lainvalvontaan tulee Englannista.

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

ylikonstaapeli

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6