kiima

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kiima (9)

  1. useimmilla nisäkäsnaarailla esiintyvä seksuaalisen aktiivisuuden tila aikana, jolloin munasolun hedelmöittyminen on mahdollista

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈk̟iːmɑ̝]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi kiima kiimat
genetiivi kiiman kiimojen
(kiimain)
partitiivi kiimaa kiimoja
akkusatiivi kiima; kiiman kiimat
Sisäpaikallissijat
inessiivi kiimassa kiimoissa
elatiivi kiimasta kiimoista
illatiivi kiimaan kiimoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi kiimalla kiimoilla
ablatiivi kiimalta kiimoilta
allatiivi kiimalle kiimoille
Muut
essiivi kiimana kiimoina
translatiivi kiimaksi kiimoiksi
abessiivi kiimatta kiimoitta
instruktiivi kiimoin
komitatiivi kiimoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]