keinu

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Keinu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Tyttö keinussa

Substantiivi[muokkaa]

keinu (1)

  1. edestakaisin heilahteleva huvitteluun tarkoitettu laite, jossa yläpuolelta riippuu aisojen, narujen, köysien tai ketjujen varassa lava tai istuin
    Pihassa on kahdenistuttava keltainen keinu.
    Keinun pehmusteet on uusittava.
  2. (kuvaannollisesti) keinuun liittyvät huvit
    Lapset ottavat kovasti vauhtia keinussa.
    Muinoin keinussa nuorukaiset hieman rehvastellen seisoivat ja neidot istuivat.
    Kylän nuoriso lähti keinulle. Keinulla saikin moni avioliitto alkunsa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkei̯nu/
  • tavutus: kei‧nu

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi keinu keinut
genetiivi keinun keinujen
partitiivi keinua keinuja
akkusatiivi keinu;
keinun
keinut
sisäpaikallissijat
inessiivi keinussa keinuissa
elatiivi keinusta keinuista
illatiivi keinuun keinuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi keinulla keinuilla
ablatiivi keinulta keinuilta
allatiivi keinulle keinuille
muut sijamuodot
essiivi keinuna keinuina
translatiivi keinuksi keinuiksi
abessiivi keinutta keinuitta
instruktiivi keinuin
komitatiivi keinuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo keinu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

keinuhevonen, keinukytkin, keinulauta, keinutuoli, keinuvarsi, keinuvipu, narukeinu, nuorakeinu, pihakeinu, puutarhakeinu, riippukeinu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • keinu Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

keinu

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä keinua
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä keinua
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä keinua