keilailu
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
keilailu (2)
- urheilulaji, jossa pyritään keilapalloa heittämällä kaatamaan jokaisella heitolla mahdollisimman paljon keiloja
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkei̯lɑi̯lu/
- tavutus: kei‧lai‧lu
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | keilailu | keilailut |
genetiivi | keilailun | keilailujen keilailuiden keilailuitten |
partitiivi | keilailua | keilailuita keilailuja |
akkusatiivi | keilailu; keilailun |
keilailut |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | keilailussa | keilailuissa |
elatiivi | keilailusta | keilailuista |
illatiivi | keilailuun | keilailuihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | keilailulla | keilailuilla |
ablatiivi | keilailulta | keilailuilta |
allatiivi | keilailulle | keilailuille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | keilailuna | keilailuina |
translatiivi | keilailuksi | keilailuiksi |
abessiivi | keilailutta | keilailuitta |
instruktiivi | – | keilailuin |
komitatiivi | – | keilailuine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | keilailu- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
keilailukilpailu, keilailurata
Aiheesta muualla[muokkaa]
- keilailu Kielitoimiston sanakirjassa