kehotus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kehotus (39)[1]

  1. pyyntöä vahvempi vaatimus jonkin toimenpiteen suorittamiseksi, usein viranomaisen antamana

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkehot̪us/
  • tavutus: ke‧ho‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kehotus kehotukset
genetiivi kehotuksen kehotusten
kehotuksien
partitiivi kehotusta kehotuksia
akkusatiivi kehotus;
kehotuksen
kehotukset
sisäpaikallissijat
inessiivi kehotuksessa kehotuksissa
elatiivi kehotuksesta kehotuksista
illatiivi kehotukseen kehotuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kehotuksella kehotuksilla
ablatiivi kehotukselta kehotuksilta
allatiivi kehotukselle kehotuksille
muut sijamuodot
essiivi kehotuksena kehotuksina
translatiivi kehotukseksi kehotuksiksi
abessiivi kehotuksetta kehotuksitta
instruktiivi kehotuksin
komitatiivi kehotuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kehotukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kehotus-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

kehotushuuto, maksukehotus, rippikehotus

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39