karike

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

karike (48-A)[1]

  1. metsän puista pudonneiden neulasten, lehtien, käpyjen, kuoren ja muun sellaisen materiaalin muodosta kerros maanpinnalla, joka lahoaa vähitellen kangasturpeeksi ja mullaksi

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkɑrikeˣ/
  • tavutus: ka‧ri‧ke

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi karike karikkeet
genetiivi karikkeen karikkeiden
karikkeitten
partitiivi kariketta karikkeita
akkusatiivi karike;
karikkeen
karikkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi karikkeessa karikkeissa
elatiivi karikkeesta karikkeista
illatiivi karikkeeseen karikkeisiin
karikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi karikkeella karikkeilla
ablatiivi karikkeelta karikkeilta
allatiivi karikkeelle karikkeille
muut sijamuodot
essiivi karikkeena karikkeina
translatiivi karikkeeksi karikkeiksi
abessiivi karikkeetta karikkeitta
instruktiivi karikkein
komitatiivi karikkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo karikkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kariket-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

karikekerros

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • karike Kielitoimiston sanakirjassa
  • karike Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 48-A