kantama

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kantama (10)

  1. välimatka, jonka verran esine pystyy liikuttamaan toista objektia
    Näiden tykkien kantama on 100 metriä. 'Nämä tykit pystyvät liikuttamaan ammusta 100 metrin päähän.'

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkɑnt̪ɑmɑ/
  • tavutus: kan‧ta‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kantama kantamat
genetiivi kantaman kantamien
(kantamain)
partitiivi kantamaa kantamia
akkusatiivi kantama;
kantaman
kantamat
sisäpaikallissijat
inessiivi kantamassa kantamissa
elatiivi kantamasta kantamista
illatiivi kantamaan kantamiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kantamalla kantamilla
ablatiivi kantamalta kantamilta
allatiivi kantamalle kantamille
muut sijamuodot
essiivi kantamana kantamina
translatiivi kantamaksi kantamiksi
abessiivi kantamatta kantamitta
instruktiivi kantamin
komitatiivi kantamine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kantama-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

kts. verbi

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

kantaminen, kanto, kantomatka, välimatka

Yhdyssanat[muokkaa]

silmänkantama, tykinkantama, äänenkantama

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kantama Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

kantama

  1. (taivutusmuoto) agenttipartisiippi verbistä kantaa

Taivutus

Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kantama kantamat
genetiivi kantaman kantamien
(kantamain)
partitiivi kantamaa kantamia
akkusatiivi kantama; kantaman kantamat
sisäpaikallissijat
inessiivi kantamassa kantamissa
elatiivi kantamasta kantamista
illatiivi kantamaan kantamiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kantamalla kantamilla
ablatiivi kantamalta kantamilta
allatiivi kantamalle kantamille
muut sijamuodot
essiivi kantamana kantamina
translatiivi kantamaksi kantamiksi
abessiivi kantamatta kantamitta
instruktiivi kantamin
komitatiivi kantamine