kaksikko

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikipedia
Katso myös artikkeli Kaksikko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kaksikko (4-A)

  1. kahden asian, esimerkiksi kahden ihmisen, muodostama kokonaisuus
    Kaksikko käveli katua kohti kotia.
  2. (kielitiede) duaali; kieliopillinen luku, substantiivin tai adjektiivin muoto, jota käytetään, kun puheena olevia asioita on täsmälleen kaksi. Esiintyi sekä uralilaisessa että indoeurooppalaisessa kantakielessä, mutta on kadonnut tai lähes kadonnut useimmista kielistä. Esiintyy kuitenkin vielä sloveniassa, saamessa ja samojedikielissä, rajallisesti austronesialaisissa kielissä ja venäjässä.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi kaksikko kaksikot
genetiivi kaksikon kaksikoiden
kaksikoitten
kaksikkojen
(kaksikkoin)
partitiivi kaksikkoa kaksikkoja
kaksikoita
akkusatiivi kaksikko; kaksikon kaksikot
Sisäpaikallissijat
inessiivi kaksikossa kaksikoissa
elatiivi kaksikosta kaksikoista
illatiivi kaksikkoon kaksikkoihin
kaksikoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi kaksikolla kaksikoilla
ablatiivi kaksikolta kaksikoilta
allatiivi kaksikolle kaksikoille
Muut
essiivi kaksikkona kaksikkoina
translatiivi kaksikoksi kaksikoiksi
abessiivi kaksikotta kaksikoitta
instruktiivi kaksikoin
komitatiivi kaksikkoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
  • [2] kahta samaa tarkoittava substantiivin tai adjektiivin muoto: duaali
Vieruskäsitteet[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]