kaiunta

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kaiunta (9-J)[1]

  1. jatkuva kaikuminen

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkɑi̯unt̪ɑ/
  • tavutus: kai‧un‧ta

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaiunta kaiunnat
genetiivi kaiunnan kaiuntojen
(kaiuntain)
partitiivi kaiuntaa kaiuntoja
akkusatiivi kaiunta;
kaiunnan
kaiunnat
sisäpaikallissijat
inessiivi kaiunnassa kaiunnoissa
elatiivi kaiunnasta kaiunnoista
illatiivi kaiuntaan kaiuntoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaiunnalla kaiunnoilla
ablatiivi kaiunnalta kaiunnoilta
allatiivi kaiunnalle kaiunnoille
muut sijamuodot
essiivi kaiuntana kaiuntoina
translatiivi kaiunnaksi kaiunnoiksi
abessiivi kaiunnatta kaiunnoitta
instruktiivi kaiunnoin
komitatiivi kaiuntoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kaiunna-
vahva vartalo kaiunta-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

jälkikaiunta

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kaiunta Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-J