kaava

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kaava (9)

  1. (tekstiiliala) leikkuukaava, tyypillisesti paperinen leikkuumalli, jonka mukaan kankaat leikataan
  2. (matematiikka) symbolein ilmaistu matemaattinen sääntö
  3. alueen maankäyttö- t. rakennussuunnitelma

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkɑːʋɑ/
  • tavutus: kaa‧va

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaava kaavat
genetiivi kaavan kaavojen
(kaavain)
partitiivi kaavaa kaavoja
akkusatiivi kaava;
kaavan
kaavat
sisäpaikallissijat
inessiivi kaavassa kaavoissa
elatiivi kaavasta kaavoista
illatiivi kaavaan kaavoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaavalla kaavoilla
ablatiivi kaavalta kaavoilta
allatiivi kaavalle kaavoille
muut sijamuodot
essiivi kaavana kaavoina
translatiivi kaavaksi kaavoiksi
abessiivi kaavatta kaavoitta
instruktiivi kaavoin
komitatiivi kaavoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaava-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

asemakaava, kaavakuva, kaavamuutos, kaavanimi, kaavanimistö, kaavanmuutos, kaavapaperi, kastekaava, käyttäytymiskaava, leikkuukaava, maakuntakaava, mittakaava, molekyylikaava, rakennekaava, rakennuskaava, rantakaava, reaktiokaava, ruutukaava, rytmikaava, seutukaava, taivutuskaava, viherkaava, vihkikaava, vihkimiskaava, vihkimäkaava, yleiskaava

Idiomit[muokkaa]

  • kaavoihin kangistunut — sellainen, joka ei ole uudistautunut
  • pitkän kaavan kautta/mukaan
    Juhlimme oikein pitkän kaavan kautta.

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kaava Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 361. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.