irstaus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

irstaus (40)[1]

  1. epäsiveellisyys

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈirst̪ɑus/ tai /ˈirst̪ɑu̯s/
  • tavutus: irs‧ta‧us / irs‧taus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi irstaus irstaudet
genetiivi irstauden irstauksien
partitiivi irstautta irstauksia
akkusatiivi irstaus;
irstauden
irstaudet
sisäpaikallissijat
inessiivi irstaudessa irstauksissa
elatiivi irstaudesta irstauksista
illatiivi irstauteen irstauksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi irstaudella irstauksilla
ablatiivi irstaudelta irstauksilta
allatiivi irstaudelle irstauksille
muut sijamuodot
essiivi irstautena irstauksina
translatiivi irstaudeksi irstauksiksi
abessiivi irstaudetta irstauksitta
instruktiivi irstauksin
komitatiivi irstauksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo irstaude-
vahva vartalo irstaute-
konsonantti-
vartalo
irstaut-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Anagrammit[muokkaa]

aristus, rasitus, surista, tussari

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • irstaus Kielitoimiston sanakirjassa

[1][muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 40