hikka

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

hikka (9-A)[1]

  1. nikotus, tahdoton toistuva pallean nopea lihassupistus ja siitä seuraava ääni

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈhikːɑ/
  • tavutus: hik‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi hikka hikat
genetiivi hikan hikkojen
(hikkain)
partitiivi hikkaa hikkoja
akkusatiivi hikka;
hikan
hikat
sisäpaikallissijat
inessiivi hikassa hikoissa
elatiivi hikasta hikoista
illatiivi hikkaan hikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi hikalla hikoilla
ablatiivi hikalta hikoilta
allatiivi hikalle hikoille
muut sijamuodot
essiivi hikkana hikkoina
translatiivi hikaksi hikoiksi
abessiivi hikatta hikoitta
instruktiivi hikoin
komitatiivi hikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo hika-
vahva vartalo hikka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • hikka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A