happi

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Happi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Alkuaineet
typpihappifluori
NOF


Substantiivi[muokkaa]

happi (7-B)

  1. epämetalleihin kuuluva alkuaine
    Happi on normaalisti kaasumainen aine, jota on paljon ilmassa.
    Hapen kemiallinen merkki on O.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈhɑpːi/
  • tavutus: hap‧pi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi happi hapet
genetiivi hapen happien
(happein)
partitiivi happea happia
akkusatiivi happi;
hapen
hapet
sisäpaikallissijat
inessiivi hapessa hapissa
elatiivi hapesta hapista
illatiivi happeen happiin
ulkopaikallissijat
adessiivi hapella hapilla
ablatiivi hapelta hapilta
allatiivi hapelle hapille
muut sijamuodot
essiivi happena happina
translatiivi hapeksi hapiksi
abessiivi hapetta hapitta
instruktiivi hapin
komitatiivi happine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo hape-
vahva vartalo happe-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Sanaa nykyisessä merkityksessään käytti ensimmäisenä Julius Krohn vuonna 1860 julkaisemassaan luettelossa Kemiallisia Tiedesanoja. Samuel Roos oli käyttänyt sanaa jo vuonna 1845 merkityksessä ’happo’. Sana on johdettu hapan-sanasta samaan tapaan kuin ruotsin syre (vrt. syra), saksan Sauerstoff (vrt. sauer), venäjän кислород (vrt. кислый) sekä monen kielen kreikan ὀξῠ́ς (oxús) -sanan johdannaiset.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

hapenkulutus, hapenotto, hapenottokyky, hapenpuute, hapentuhlaaja, happihoito, happihyppely, happihyppy, happikato, happiköyhä, happilaite, happimyrkytys, happinaamari, happipitoisuus, happipullo, happiradikaali, happirikas, happiteltta, happivajaus, happivelka, happivesi

Idiomit[muokkaa]

  1. (arkikieltä) olla huonossa hapessa heikko olotila, huono kunto

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • happi Kielitoimiston sanakirjassa
  • happi Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Lari Kauppinen: Alkuainesanaston tiimoilta: Vanhoja suomenkielisiä nimityksiä. Terminfo, 1993, nro 4, s. 14. Artikkelin verkkoversio (PDF). (Lähteessä vuosiluvuksi sanotaan 1862.)