duuma

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

duuma (10)[1]

  1. Venäjän parlamentin alahuone
    Nikolai II joutui elokuussa 1905 taipumaan neuvoa-antavan edustuskokouksen, duuman, perustamiseen Venäjälle keisarikunnan Japanille kärsimän tappion vuoksi. (itsenaisyys100.fi)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈduːmɑ/
  • tavutus: duu‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi duuma duumat
genetiivi duuman duumien
(duumain)
partitiivi duumaa duumia
akkusatiivi duuma;
duuman
duumat
sisäpaikallissijat
inessiivi duumassa duumissa
elatiivi duumasta duumista
illatiivi duumaan duumiin
ulkopaikallissijat
adessiivi duumalla duumilla
ablatiivi duumalta duumilta
allatiivi duumalle duumille
muut sijamuodot
essiivi duumana duumina
translatiivi duumaksi duumiksi
abessiivi duumatta duumitta
instruktiivi duumin
komitatiivi duumine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo duuma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • duuma Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10