auma

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

auma (9)[1]

  1. lyhteistä koottu yl. pyöreä ylöspäin levenevä, huippuun supistuva maanpäällinen rakennelma, jossa puimatonta viljaa säilytettiin etenkin itä-Suomessa
  2. maakuoppaan perustettu yl. oljilla ja mullalla peitetty juurikasvien ja perunan säilytyspaikka, myös sipulikasvien hyötämiseen käytetty paikka
  3. (arkkitehtuuri) katon harjaan liittyvä kalteva kolmiomainen päätyharja

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈɑu̯mɑ/
  • tavutus: au‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi auma aumat
genetiivi auman aumojen
(aumain)
partitiivi aumaa aumoja
akkusatiivi auma;
auman
aumat
sisäpaikallissijat
inessiivi aumassa aumoissa
elatiivi aumasta aumoista
illatiivi aumaan aumoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aumalla aumoilla
ablatiivi aumalta aumoilta
allatiivi aumalle aumoille
muut sijamuodot
essiivi aumana aumoina
translatiivi aumaksi aumoiksi
abessiivi aumatta aumoitta
instruktiivi aumoin
komitatiivi aumoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo auma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

aumakatto, aumaveitsi

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • auma Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9